Muualla nähtyä
Olen työni merkeissä, saha-asentajana, käynyt lukuisisssa maissa mm. Väli-Amerikassa.Seuraavassa pieni muistelma Nicaraguasta v. 2004. Maa on kooltaan n. kolmannes Suomesta ja asukkaita alle 6 milj. Hallinto on korruptoitunut, sekava ja väkivaltainen. Viidakon laki on oikea sana kuvaamaan kokonaisuutta.
Työmaallani oli usein vartija rynnäkkökiväärin kanssa suojelemassa meitä ryöstäjiltä. Jos on rannekoruja, arvokas kello tai sormuksia, rosvot sattavat lyödä käden tai sormet poikki. Erään kerran bussipysäkillä lojui vuorokauden verran kuolleena n. 5-vuotias tyttö. Ohikulkijat eivät välittäneet vähääkään.
Tuttavani seurassa pääsin käymään myös paikallisessa vankilassa, jossa oli n. 4000 vankia. Sisällä oli erillinen jengivankila. Siellä tuomio saattoi olla satakin vuotta. Surmatyöt vankien kesken ovat hyvin yleisiä. Tapasimme nuorehkon pojan, joka kanan varastettuaan oli istunut jo 7 vuotta.Unohtuneena, valitukset eivät johtaneet mihinkään.
Linja-autokuljetuksen korvasi usein kuorma-auton lava. Kerran kyydissä ollessani viidakosta hyökkäsi joukkio aloittaen yleisen veitsitappelun. Oli vaikea selittää olevansa ulkopuolinen ja vain onnella selvisin hengissä, monien jäädessä verissään makaamaan. Tämä kahakka oli luultavasti sandinistien ja contrien välinen.
Työni siellä päätyttyä, olin illalla lähdössä pois maasta kohti Hondurasin rajaa. Kyydin tarjoajia ilmestyi kuin tyhjästä. Olihan hallussani hiukan rahaa ja matkatavaroita. Tuttavani varoitti heti kyyditsijöistä, ja sanoi, että sillä matkalla sinut tapetaan ja ryöstetään.Aamuyöllä sitten kolmen korvissa lähdimme hänen autollaan, ajaen tuhatta ja sataa ja selvisimme kenenkään häiritsemättä rajalle.
Hondurasissa kävin katsomassa jalkapallo-ottelua jossa tunnelma oli äärimmäisen kiihkeä. Pelin päätyttyä stadionin vieressä syntyi ammuskelua, jossa 4 ihmistä sai surmansa. Kerran aamulla työhön mennessäni kadulla makasi miehen ruumis. Hänet oli ryöstömurhattu polkupyörän takia. Illalla ruumis lojui yhä kadulla, raatokärpäslauman ympäröimänä. Näissä maissa ei ihmishenki paljon maksa.
Noilla työmatkoilla tulee usein ajatelleeksi kuinka turvallinen ja hyvä maa Suomi sentään on. Pidetään se myös sellaisena ja suomalaisena. Viime aikoina olemme kuulleet terrori-iskuista ja jatkuvista levottomuuksista naapurissamme Ruotsissa. Siellä tilanne on jo riistäytynyt käsistä. Neljännes asukkaista on erikulttuurisia maahanmuuttajia ja tätä "rajat auki"- satoa Ruotsi nyt korjaa. Eikä monen Euroopan maan tilanne ole sen
parempi. Suomen tulee nyt kaksin käsin tarttua tänne kohdistuvaan holtittomaan kansainvaellukseen ja estää hyvissä ajoin tilanteen ajautuminen kaaokseen.
Teuvo Hakkarainen
kansanedustajaehdokas PS
Viitasaari
Viimeksi päivitetty (22.02.2011 19:01)






